Diagnosointi

Astman diagnoosi perustuu potilaan oireisiin ja keuhkojen toiminnan mittauksiin. Kotona voi mitata keuhkojen uloshengityksen huippuvirtausarvoja eli PEF (peak expiratory flow) -arvoa. Uloshengityksen huippuvirtausarvo kertoo kuinka nopeasti henkilö pystyy puhaltamaan ilman ulos keuhkoista. Huippuvirtausnopeus mitataan PEF-mittarilla, johon puhalletaan suukappaleen kautta – yleensä otetaan kolme arvoa peräkkäin.

Tätä puhallettua PEF-arvoa verrataan huippuvirtausnopeuden odotusarvoon. Huippuvirtausnopeuden odotusarvo eli normaaliarvo määräytyy iän, pituuden ja sukupuolen mukaan. Tämän vuoksi arvot vaihtelevat terveilläkin ihmisillä huomattavasti. Yksittäisellä huippuvirtauslukemalla ei sinänsä ole kovin suurta merkitystä astman toteamisessa. Tärkeämpää on se, kuinka paljon aamun ja illan arvot poikkeavat toisistaan ja kuinka paljon keuhkoputkia laajentavat lääkkeet parantavat PEF-arvoa. Astmaoireiden aikana hengitystiet ovat ahtautuneet ja ilmaa on vaikeampi puhaltaa ulos. Huippuvirtausarvo on silloin normaalia alhaisempi.

Astmaan liittyvä uloshengitysvirtauksen aleneminen todetaan myös spirometriatutkimuksessa: keuhkojen kokonaistilavuus on yleensä normaali, mutta ensimmäisen sekunnin aikana puhallettu ilmatilavuus (sekuntikapasiteetti) ja virtausarvot pienissä ilmateissä voivat olla pienentyneet. Arvot saadaan yleensä suurenemaan antamalla keuhkoputkia avaavaa lääkettä.

Astmatulehdukseen liittyvää keuhkoputkien supistumistaipumusta voidaan tutkia ns. metakoliini- tai histamiinialtistuskokeilla. Ysköslimasta voidaan myös tutkia tulehdussoluja tai astmatulehdukseen liittyvien välittäjäaineiden määriä. Lisäksi ihopistokokeilla voidaan selvittää mahdollisia allergioita.